Tämä kohteen kohdalla opin, että perunavarastonkin historia voi olla mielenkiintyoinen.
Rakennuksen
menneisyydestä on olemassa kaksi erilaista versiota. Ensimmäisen niistä
mukaan perunavaraston rakennuttajana toimi helsinkiläinen osuuskauppa
Elanto. Toinen tarina taas kertoo, että venäläiset sotavangit
olisivat urakoineet pytingin saksalaissotilaiden toimesta
1941. Kallistun
uskomaan, että saksalaiset tosiaan käyttivät rakennusta sodan aikaisena
muonavarastonaan - venäläissotilaat-jutusta en mene aivan takuuseen.
Koska HK-Elannon historiikki mainitsee juuri tämän paikan
nimeltä, on myös osuuskauppaliike käyttänyt rakennusta sota-ajan
jälkeen omana perunavarastonaan. Toinen puoli molemmissa tarinoissa
lienee totta.
Rakennuksen sisällä perunat on esikeitetty,
jonka jälkeen ne on lähetetty junalla kohti Lappia pitkin Ylihärmän
rataa. Perunavaraston sisään on mahtunut aikanaan viisi junavaunua ja
veturi, joka kertoo varsin hyvin potaattikompleksin massiivisesta
koosta. Kyseessä onkin ollu kokot Euroopan suurin perunavarasto.
Jonkinlainen meriitti sekin.
Tutkimme paikan keväisessä
helteessä toukokuussa 2009. Toimisto-osan lattia oli jo painunut
kasaan, mutta siitä huolimatta valot paloivat ja tuulettimet hurisivat.
Pilkkopimeässä ja pitkässä hallissa oli yhä odottamassa kuormallisia
perunoita ottajaansa. Junavaunuja ei enää näkynyt.