Radiumkoti, Turku


Radiumkoti
valmistui Suomen
syöpäyhdistyksen sädehoito-osastoksi 1964
arkkitehti Veijo Kahran piirtämänä Kompleksia laajennettiin
lounaaseen oletettavasti 70-luvulla.
2005
palonviranomaiset myönsivät Radiumkodille luvan vain
väli-/lyhytaikaiseen potilaiden majoittamiseen - rakennus
kärsi niin
pahoista home- ja kosteustongelmista, putkivuodoista kuin huonosta
ilmaistonnistakin (ja varmasti kärsii yhä edelleen). 2007
huonoon kuntoon päässyt
homepesäke jäi lopullisesti tyhjilleen.
Turun
kaupungin lausunnon mukaan Radiumkodin kunnostaminen maksaisi niin
paljon, ettei sen
korjaaminen olisi missään nimessä
kannattavaa/järkevää. Museoviraston
mielestä rakennus on kuitenkin ehdottomasti
säilytettävä oman aikansa tyylipuhtaana
taideteoksena (vapaasti ilmaisten). Veijo Kahran
suunnittelemalle betoniselle kummitukselle ei ole vielä
myönnetty
purkulupaa, joten rakennuksen kohtaloa revittäneen byrokratian
hampaissa tänne sun tuonnekin vielä tuntemattomaan
tulevaisuuteen asti.
Ylimääräisestä
tilpehööristä tyhjennetyistä
sisätiloistaan huolimatta Radiumkodin kolkot
käytävät tekivät minuun
valokuvauksellisuudellaan
vaikutuksen. On kuitenkin surullista, että oman aikakautensa
edustajana tyylikäs kolossi on joutunut nykyiseen kuntoonsa -
syksellä -08 kellari oli täynnä
vettä ja rakennuksen ikkunat oli runneltu tuhansiksi sirpaleiksi.
Vuonna 2009 Radiumkoti tarjoaa korkeintaa mielenterapiaa paikkojen
hajottamisesta tyydytyksensä saaville vandaaleille.

|